sunnuntai 19. elokuuta 2012

One day we'll look back at this moment and laugh

Torstaina vietettiin tyttöjen kanssa iltaa ja grillailtiin. Oli kyllä mukavaa kun kaikki pääsivät paikalle :) Tais olla nimittäin viimeinen kerta kun ollaan yhdessä.. Viikon päästä läksiäisissä kyllä myös, mutta silloin on isompi porukka kasassa.. Toivotaan vain että säät suosivat meitä!
Viikonloppu jälleen kerran ohitse, ehkä rauhallisin hetkeen, vaikka kyllä eilen oltiinkin ulkona. 
Päivät käy vähiin ja lentämisen pelko senkuin kasvaa.. Ei olis koskaan pitänyt katsoa elokuvia tai dokumentteja siitä kun koneet putoaa..

Keskiviikkona pääsee pitkästä aikaan töihin rakkaaseen työpaikkaan ja vieläpä toveri Hennan kanssa! Ihanaa päästä vielä tekemään jotain ennen lähtöä. Toivottavasti myös kahen viikon päästä pääsee. Siinäpä menis sitten vika viikonloppu Suomessa töissä Jäähallilla :-D Lepposta, mutta kuitenkin kivaa.
Huomenna olisi tarkoitus mennä leikkaamaan Saanan hiuksia ja käydä vähän kaupungilla. Taitaa taas ensi viikko mennä lujaa ohitse. Mutten valita, lähtöä odotellaan täällä innolla, vaikka tiedän että tulee olemaan todella haikeeta jättää pari höpönassua tänne.. 

There are only two ways to live your life. One is as though nothing is a miracle. The other is as though everything is a miracle. -Albert Einstein

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti