tiistai 13. marraskuuta 2012

Alkoholi, yöelämä, tanssiminen ja kaikkea sieltä välistä.

Suomessa ollessani vietin aika railakasta elämää. Varsinkin kesällä, kun ei ollut mitään muutakaan tekemistä. Muutaman pidemmän putkenkin pidin. Ei tarvitse enään kokea sitä. 
Monet varmasti ajattelee että au pairiksi kun tullaan, siihen kuuluu automaattisesti ryyppääminen, bilettäminen ja riehuminen? No ei pidä paikkaansa -ainakaan minun kohdallani. Olen ollut täällä kaksi kuukautta ja sinä aikana olen ollut tasan yhden (1!!) kerran humalassa, joka tosin johtui siitä etten ollut syönyt mitään ja janoon join pullollisen viiniä.. Sellasta sattuu. Muuten olen aikalailla pärjännyt hyvin ilman alkoholia. Mitä nyt satunnaisesti yhden tai kaksi juonut. 
Suurin syy tälle saattaa olla se, että siideriä/lonkeroa ei ole (paitsi Magners, jotain lonkeron ja siiderin välimaastosta, hyi elämä!) ja alkoholi baareissa on kallista. Yksi drinkki maksaa vähintään 15CHF! Kalja on sen noin 9CHF, mutta kun sitäkään en pysty juomaan, hirveetä kuraa. Joten  miksi pitäisi väkisin? 
Jos ja kun huvittaa juoda jotain niin voi hakea kaupasta tai viinakaupasta jotain, mutta eipä ole hirveästi ollut tarvetta, eikä muuten edes tee mieli. Tosin muutaman kerran kun olen lähtenyt vesilinjalla ulos, löydän silti sylistäni muutamia erilaisia pulloja -kiitos ihanien suomi tyttöjen ;)
Sen verran tiedän, että Coopista (iso market) saa Kopparbergin päärynäsiideriä, mutta eipä sekään mitään hyvää ole. Minäkö nirso? Myös suomalaista kaljaa saa täältä tietyistä paikoista. Esimerkiksi yliopiston läheisyydessä on Sisu -kahvila.
Alkoholi kaupassa on puolestaan ihan kohtuuden hintaista. 0,33cl Smirnoffi on suunnilleen 3chf, mutta jos on vodkaa seassa niin 5chf. Kaljaa löytyy erilaista ja joka makuun, hinnatkin menee aika suurella skaalalla 0,50-10chf. Kaupoissa on myös isot viini hyllyt sekä skumppaa. Kassojen takaa voi sitten löytää vähän vahvempiakin. Ja mitä olen nyt nähnyt niin 0,5l vodka pullo menee siinä 10-20chf välissä. Tietysti voi olla vielä paljon näkemättä..


Yöelämään täällä on tutustuttu, mutta ei kovin moneen paikkaan. Muutamissa eri pubeissa olen käynyt sekä parissa tanssi paikassa. Eniten olen käynyt Lady Hamilton -nimisessä paikassa joka on Hauptbahnhoffin lähellä (Zürichin). Ikäraja on 20v ja ilmainen sisäänpääsy, narikka 2chf eli aika halvimmasta päästä täällä, ihmekkään kun on auppareiden mieleen (vaikka kaikki on aika kyllästyneitä kyseiseen paikkaan).. Hämiksen vieressä sijaitsee Nelson, pienempi paikka ja ehkä vähän pubimaisempi, vaikka sielläkin tanssi -musiikki soi ja jengi tanssii.
Muutamassa muussa pubissa olen myös käynyt, mutten nyt kaikkien nimiä muista. Ehkä oudoin paikka oli viime viikonloppuna kun mentiin porukalla Hardbrückeen, sellaseen paikkaan kuin Escherwyss. Perjantaisin ilmeisesti ilmainen sisäänpääsy naisille. Ja ilman henkkareita ei pääse sisään(K-18). Paikka oli aika erikoinen, eikä hirveen kauaa siellä oltu, mutta ehkä joku kerta vielä käydään uudestaan. Clubi oli iso sali, jonka reunalla oli tiski (Näytti aika vanhanaikaselta..) ja toisella reunalla losseja, missä voi sitten hengailla. Edessä oli iso lava ja DJ -kopit yms. Koko talo tanssi ja heilui, valot vilkkuivat, en suosittele Epilepsia -ihmisille. Ja no, jotenki koko paikka tuntui siltä kuin että nappi naamaan ja eikun menoks!
Esimerkkinen hinnasto, tästä! 

Täällä on ihan hirveästi erilaisia pikku paikkoja, missä voi hengailla ystävien kanssa ja maistella eri alkoholi -juomia. Mutta vielä ei hirveän montaa kunnon meno mestaa ole ainakaan mulla tiedossa. Ehkä sitä tässä rupee nyt oikein etsimään niitä ja käymään niissä. Vaikka ihan vähän kauemmaksikin ;)

Jos nyt vertaan Vaasan baareihin, niin täällä on kyllä hauskempaa, täydellistä olis jos sais vielä ne omat ihanat toverit tänne! Mutta siis musiikki on ihan erilaista kuin siellä (tietysti myös jotain samoja biisejä), täällä ihmiset juovat vähemmän ja tanssivat enemmän. Ja no, jos Vaasassa on joku baari ihan täynnä ja kuuma, niin täällä on tuplaten kuumempaa ja ahtaampaa. Vihaan paikkoja, jotka ovat täpöten täynnä, mutta täällä sitä silti menee ja pitää hauskaa, ei se täällä haittaa. Vaikka välillä tekis mieli mennä kyynärpäät edellä :D
Sekin vielä, että baarit ovat myöhempään auki kuin Suomessa. Eikä ole mitään typeriä "vain 09-21 aikana saat ostaa alkoholia" tai "tupakat piiloon asiakkailta".. Rupee ihan naurattaa koko toiminta Suomen päässä kun vertaa miten täällä on asiat (enkä nyt sano, että täälläkään olisi kaikki täydellisesti)..
Mistä näitä löytää?

Kuvat we<3it

4 kommenttia:

  1. kieltämättä mä kyl odotin että oisit käyny siel paljo enemmä baarissa :D tyyliin joka vkl, mutta minkäs sille mahtaa jos ei löydy hyviä juomia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, no siiis.. Onhan täällä käyty aika paljon baareissa yms, mut en oo vaan juonu :D Tulee sit halpa joululoma siellä Suomen päässä :DD Tai sit muutun kokonaan absolutistiks..

      Poista
  2. Outoo et alkoholi on noin kallista ku ei muuten vaikuta miltään holhousvaltiolta.. Mut ehkä se menee sielä nii et essot naamaan ja reivit pystyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noku tääl kaikki on nii kallista muutenki.. Tosin näiden palkkatasoki on paljon korkeemmalla ku Suomessa :-DD Että.. Ja essoja voi varmasti saada joka kulman takaa jos vaan haluaa :D

      Poista