tiistai 25. kesäkuuta 2013

Vuoden kaukosuhde

Harvat siihen pystyy. Vain aito rakkaus.
Mä voisin melkein laittaa pääni pantiks ja väittää, että melki kukaan ei uskonut, että me kestetään vuosi erillämme Samin kanssa. Tai että Sami ei jaksa odottaa Suomessa. 
Tämä vuosi erillämme on kasvattanut niin minua kuin Samia että meidän suhdetta aivan uudenlaisiin ulottuvuuksiin. Enkä usko, että kukaan muu tietää tai on kokenut sitä, kuin ne pariskunnat, jotka ovat pitkään asuneet kaukana toisistaan (etenki eri maissa).. Inttileskeyshän on vain lastenleikkiä tämän rinnalla. 

Etäsuhde tuo esille suhteen luottamuksen ja turvallisuuden tasot. Kun toinen ei ole jatkuvasti tavoitettavissa, nähtävissä ja ”vahdittavissa”, on luottamukselle vielä entistä suurempi tilaus. Joskus tämä tuo kasvua yhdessä ja jopa entistä lähentymistä, toisinaan taas se tuo esille suhteen mustasukkaisuuden, pelot ja turvattomuuden.

Tottakai sitä pelotti aluks että mitä tästä tulee, ja suunnitteli jo auppari vuoden jälkeistä elämää, jos toinen ei olisikaan jaksanut odottaa. Olisin varmaan itse jäänyt vielä maailmalle. Mutta, mulla on asiat sen verran hyvin, että ollaan selvitty Samin kanssa niin ylä- kuin alamäet ja edelleen ollaan onnellisesti vakavassa parisuhteessa. Sekä meidän luottamus toisiimme on paljon vahvempaa, mitä se olisi koskaan ollut, jos olisin jäänyt Suomeen.

En olisi uskonut että pystyn toisen ihmisen kanssa olemaan täysin oma itseni, puhua mitä lystää ja tehdä toisen edessä mitä ikinä tarvitseekaan. Ei sitä häpeä mitään toisen edessä.. Ja silloin on mun mielestä hyvä ja onnellinen parisuhde. Ollaan juteltu läpi suht kaikki asiat mitä vain mieleen tulee.
Onhan meilläkin toki omat mielipiteet ja ajatusmaailma, mutta koko ajan nekin kohtaavat enempi ja enempi. Lapsista kun puhutaan, niin Sami haluaa olla isä ennen kuin täyttää 30v. Mulla taasen on sellainen periaate, että ensin korkeakoulututkinto, vakkariduuni, naimisiin meno, ja sitten voidaan ruveta suunnittelemaan lasta. 
Mulle on ihan ok, jos joku aikoo pitää alaikäsenä vahinkolapsensa, taikka vanhempana. Mutta itse en aio synnyttää lasta aviottomaan suhteeseen. Enkä vahinkona. Saattaa olla jyrkkä periaate, mutta mulle tärkeintä on, että lapsi on suunniteltu ja haluttu sekä hänellä tulee olemaan molemmat vanhemmat. Sillon voin ainakin taata että niin äiti että isä tulee olemaan lapsen elämässä ihan syntymästä asti, ja hoitaa yhdessä lapsen. Ettei mene siihen, että isä vain menee viuhahtaa (niinkuin teiniäidit -sarja.... lol) joka paikassa, vaan osallistuu itse oma-aloitteisesti kaikkeen. Lapsella on kaksi vanhempaa, ei se siitä muutu. 
Jokainen taplaa omalla tapaa ;)

Jos nyt vain palataan tähän kaukosuhteeseen. Rehellisesti sanottuna, mun mielessä ei ekana ollut parisuhde kun tänne lähdin. Mutta niin vain ne kaikki palaset loksahtivat paikoilleen. Enkä mä osannut oikein odottaa mitään. Enkä mä koskaan ole kysellyt apuja muilta kaukosuhteeseen. Kaikille se ei ehkä sovi, mutta sitten ainakin näkee onko kumppani se oikea. Ja kyllähän se tekis varmasti hyvää kaikille kun parisuhteen aikana asutaan kaukana toisesta aluksi. Se tuo niin eri pohjan suhteelle..

 Tässä kun vähän googlailin sanaa kaukosuhde, ja tuli aika mielenkiintoisia sivuja vastaan. Oli keskusteluita, joissa joku sanoo että kaukosuhde pilasi suhteen, kun sitten taas löytyy toinen ääripää, missä kaukosuhde on pelastanut suhteen. On vinkkiä ja niksiä, miten saada kaukosuhde pelittää ja sitä rataa.. Mutta kun tätä(linkki) luettuani, niin tajusin että meillä oikeastaan jokainen kohta on täyttynyt.

Tässä silti muutamia jotka tuli omasta mielestä mieleen
1. Pidä toinen mielessä
Joka päivä jutellaan, mietitään toisiamme eli meidän kommunikointi toimii vallan mainiosti. Muistetaan jakaa tunteita ja niin ilot kuin huolet, pelot sekä odotukset.
2. Säännöt/rajat
Parisuhteen ja kaukosuhteen välillä ei oikeastaan ole muuta eroa kuin välimatka. Alusta asti pitää muistaa että toinen odottaa kotimaassa toista, ja molemmat haluavat tietää mitä toinen tekee ja missä menee.
3. Tunteet tunteet tunteet
Kaukosuhteessa et pääse näyttämään toiselle, kuinka hänestä välität. Se pitää näyttää viesteillä (tai skype/puhelin yms = sanoilla). Se on hankalaa näyttää toiselle kuinka häntä rakastaa ja ikävöi kun kaikki pitää kertoa sanoilla. Mutta siihen oppii ja parantuu kunhan näkee vaivaa.
4. Älä oleta
Toista ei koskaan saa pitää itsestään selvyytenä! Kaukosuhteen valttikortti on avoimuus. Pitää kertoa toiselle kaikki, kysellä toiselta paljon ja kertoa mitä ajattelee oikeasti.
5. Luottamus
Kun luottamus alkaa rakoilla, pitää asia nostaa pöydälle. Pitkittynyt luottamuspula johtaa nopeasti siihen, että toinen alkaa sabotoida suhdetta. Tärkeintä on muistaa, että nykyinen kumppanisi on eri, kuin kukaan sinut ehkä aiemmin pettäneistä partnereistasi.
6. Yhteiset mielenkiinnon kohteet
Kaukosuhteessa tulet oppimaan kumppanistasi paljon ja todella hyvin. Paremmin kuin ilman välimatkaa. Kun palaat toisen luo, teistä saattaa tuntua ettette koskaan erossa ollutkaan.
7. Yllätä toinen
Lähetä kirje, missä kerrot tunteistasi ja kuinka kaipaat toista. Käy kotona, ja aiheuta toiselle sydänkohtaus. Haha :-D

Sami vastaa:

1. Ajattelitko ikinä, että tulisit olemaan kaukosuhteessa?
En ajatellut todellakaa, olisin nauranu jos mulle olis väitetty et oon joskus kaukosuuhteessa. Mutta näin kävi ja olen erittäin onnellinen. 

2. Oliko kaukosuhteeseen helppo lähteä/suostua?
Jos tuntuu että toinen on se oikea, jonka kanssa haluaa olla ja et halua häntä menettää, niin en nää ees muita vaihtoehtoja kun lähteä siihen.

3. Onko jokin muuttunut suhteessa, jos vertaat syksyä ja nykyhetkeä?
Suhde on syvällisempi, luottamus huipussaan ja että toiselle voi kertoa tällä hetkellä aivan kaiken ilot/surut.

4. Jaksaisitko odottaa, jos ette näkisi vuodessa kertaakaan?
Toisaalta se voisi olla helpompaa että et näkisi toista välillä, kuin se, että näet sen pienen hetken ja luovut taas hänestä.. Ikävä on joka kerta kovempi.

5. Riitelettekö paljon? Mistä?
Silloin tällöin kaikesta turhasta, mutta luulen että kaikki johtuu siitä kun ei nää toista, eipä muistaakseni oo riitoja ollu ku vaimo on kotona ollut.

6. Mitä haluat teidän yhteisestä tulevaisuudesta?
Parisuhde on toimiva ja kummannki on hyvä olla, kuulemma pitääs pian sormusta ruveta jo katteleen (kauhea painostus:-D). Ohan sitä sit kaikkia kivoja pieniä haaveita... Mutta pääasia että toinen pysyy siinä vieressä.

7. Miltä tuntuu kun tiedät että kotiinpaluu lähenee?
Helvetin hienolta! Pyörii varmaa sukat ja kalsarit jaloissa ja sitä rataa, kun kentällä oottaa et toisen näkee 2 ja puolen kk jälkeen.

8. Aiotko päästää Johannaa tulevaisuudessa ulkomaille? Miksi/Miksi ei?
En ainakaa kovin pitkäks aikaa... Mutta miksen päästäis jos esim. lähtee kavereitten kanssa lomalle. Ei oo mitää estämisen haluja mulla siihen. 

9. Vinkkejä kaukosuhteeseen ryhtyville?
Pitää uskoo siihen että suhde kestää ja pystyä luottamaan toiseen 100%, vaikka toinen on 3000km päässä. Eiköhän siinä oo kaiken avain.

Juhannus

 Vietettii yhdeksän tytön voimalla juhannusta ensin Tiinan luona hyvän ruuan ja juoman kera sekä illemmalla Zürichissa. Ensimmäinen juhannus ilman mies -seuraa, siis kaveri seuraa. Ties montako juhannusta takaperin on ollut aina pojat plus minä. Mutta oli mukavaa vaihtelua, varsinkin kun keksittiin olympiakisat! Aika kului ja kaikilla oli hauskaa. Pakko myöntää että ehkä hauskempaa leikkimielessä kilpailla kuin vaan istua ja kaataa alkoholia kurkusta alas. Oli erittäin mukavaa herätä sunnuntaina kun ei ollut krapulasta tietookaa!
Ensi juhannusta odotellessa! Jos sitä saisi taas hyvän porukan kasaan, eikä mitään övereitä -niinkuin monella suomalaisella on tapana vetää..

perjantai 21. kesäkuuta 2013

Midsummer with girls!

Oikein mukavaa ja lepposta juhannusta kaikille! 
Me täällä aiotaan grillailla ja nauttia lämmöstä Saksan rajalla suomi-tyttöjen kera.
Pakko kyllä sanoa, että en kaipaa yhtään Suomeen viettään juhannusta. Aina ollut niin raskas viikonloppu, vaikken ikää ole ollut missään Kalajoella taikka Himoksella. Eikä edelleenkään kiinnosta lähtee sinne örveltään. Mielummin juhannusta viettää hyvässä seurassa ja rennosti.
Kohta on taas viikonloppu ohitse. Kyllä se niin vain on, että aika kulkee todella nopeasti -kunhan on vain jotain tekemistä eikä pelkästään odota ajan kulkemista. 
Kukaan ei tiedä vielä milloin lennän Suomeen, paitsi Sami tietty. Toki on yölento, että tuskimpa jaksan edes ketään nähdä parina ekana päivänä kotona.. Ja taitaa hetki mennä tajuta, että en enää palaa tänne. Onneks on jo kaikkea kivaa tiedossa tulevaisuudessa, niin tykkää ollakkin kotona ;)

torstai 20. kesäkuuta 2013

Au pair -vuoden arki

08-08.30 Herätys
-> Sänkyjen petaus
-> Silitys, jos on
-> Imurointi (2x vko)
-> Roskien vienti, jos tarpeen
(Perus siivoamista kotona, ei tunnu edes työltä)

12-13 Lounas

Tai sit hengailen jossain 10-15

16-18/19 Pojan kanssa

19 -> Lähen yleensä johonkin jonkun kanssa (Ellin kanssa)
Tossa kutakuinkin mun arki. Tottakai hirveesti on eroja, riippuen mitä minäkin päivänä teen. Mutta joka päivä iltapäivän olen pojan kanssa. Eli suht helppoa mulla on ollut.. Ainut, että muut aupparit ovat yleensä aamupäivät töissä, niin hengailen keskenäni jossain. Siinä mielessä tällänen 'helppous' on pahasta, kun sitten oikeesti tulee jossain vaiheessa eteen se, että mitä mä nyt teen? Oon yrittäny keksiä vaikka ja mitä, ja ties kui montaa sarjaa seuraan.. 

Näin kesällä kun ilmat lähenee sitä +45, niin kyllähän sitä mielummin ulkona on, kuin avaa tietokoneen. Mutta oon jo kyllästyny siihenkin, en mä jaksa istua tai maata paikoillani tuolla badissa (maksullinen uimaranta). Kaipaan niin kipeesti tekemistä ja seuraa.
Sitä odotankin kun kotiin palaan, ei tarvitse enää olla yksin, on tekemistä, voi nähdä kavereita kun niitä siellä suomen päässä on kuitenkin pikkasen enempi kuin täällä. 
Unirytmi on ollut välillä niin hakusessa ettei tosikaan. En mä viitsisi mennä niin aikasin nukkumaan, että sitten herään aamu kuudelta pirteenä ja sit onkin peukalo suussa loppu päivä, kun ei ole tekemistä. Mutta kun valvon, niin piristyn vaan iltaa kohden.. Enkä todellakaan ole aamuvirkku :-D

Ehkäpä mää odotan suht innolla Suomeen paluuta, jotta sais taas jonku moisen arjen käyntiin, olisi tekemistä, eikä tarvitse olla yksin tai puhumatta koko päivää.. Ei oo enää montaa viikkoa ;)! Toivon vaan että toverit ei laita työtä/koulua elämänsä ykköseks, vaan jos sitä vapaa-aikaa löytyy vain iltasin se pari tuntia, nii mitä sitte? Ihan normaalia se on täälläkin ollut lähteä junalla Zürichiin.. Mulle kuitenki ystävät on aika korkeella taholla.

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Au Pair -vuoden ystävät

Vuosi on kohta lopuillaan ja ajattelin vähän muistella tätä vuotta. 

Kun tulin tänne, liityin heti facebookissa ryhmiin kuin sveitsinsuomalaiset ja Suomalaiset au pairit Sveitsissä. Sinne sitten vain ilmoitusta että olen tullut Meileniin, ja onko ketään lähistöllä. Itsehän en vielä oikein tiennyt että missä on mikäkin, joten kartalta taisin sitten katsella kun tyttöset ilmoittivat kotikyliään/kaupunkejaan. Heti ekalla viikolla tapasin Anskun. Siitä sitten oikestaan joka viikonloppu tapasin uusia tyttöjä, ja välillä arkisinkin käytiin kahvittelemassa ja kiertelemässä Zürichia. 

Pakko sanoa, että en muista, missä ja milloin tapasin Tiinan ja Tiian ekan kerran.. Mut kai me sit huomattiin että, meillä on hauskaa kolmistaan ja sitä rataa. Osasyy voi olla se, että oltiin ainoat uudet tällä alueella, kun muut tytöt olivat olleet jo pidempään täällä. Meillä tosiaan oli tapa, että joka keskiviikkoilta nähtiin Winterthurissa olohuoneessa. Ja tietty sit viikonloppusin nähtiin millon ketäkin ja missä. Mutta jossain vaihees sitä kai tajus et ollaan me oikein tehokolmikko. Yhtä urpoja kaikki. Zirbulat.
Asutaan jokanen eri kantonissa, ja Suomessakin eri puolella maata. Mutta tässä on sellaset tytöt, joita todellakin aion nähdä tulevaisuudessa! Haluan näyttää tytöille Vaasaa (yeah right), ja haluan nähdä niitä paikkoja missä tytöt asuu. Plus tietty muut pienet suunnitelmat! Täällä kun ollaan totuttu matkustaan junalla tunti jos toinenkin -ihan vaan sen takia, että näkis kaveria, nii miksei sitä muka Suomessa vois tehdä? (Muutakuin huonojen kulkuyhteyden takia, kiitos VR!
Tiiaa näänki heti kun palaan Suomeen ;)
Tiina & Tiia
Enivei, silti koko viime syksyn olin todella paljon yksin ja oli suht yksinäistä. Ja mietin jo ennen joulua että miten mä tuun pärjäämään muka koko kevään ja kesän vielä. Kunnes loppiaisena tänne palattuani eräs blondi, nimeltään Elli laittoi viestiä että on muuttanut Meileniin. Meinasin tukehtua! Mehän sit heti treffattiin ja näytin Meilenia Ellille joka ilta, eikä kertaakaan ollut hiljasta hetkeä. 
Ja tässä sitä nyt mietitään, että miten Elli tulee jaksamaan täällä jouluun asti kun mä palaan ensi kuussa kotiin, Suomeen. Onneks Elli on kans Suomessa lomalla, niin nään häntä vielä kerran.. 
Samalla mä mietin, että miten mä osaan olla ilman Elliä? Kun siihen on tottunut, että näkee toista melki joka päivä, ollaan yhteyksissä ja kerrotaan toisillemme kaikki huolet ja ilot (niitä piisaa). Osataan olla myös välillä erittäin urpoja, eikä se menoa haittaa! Vaan sit meillä on tuplasti hauskempaa :-D 
Tässä viime aikoina ollaan naurettu, että mitä nämä Meilenin asukkaat meistä miettii, "aina blondi ja punapää kaksistaan joka paikas". Ollaan niin paljon kierrelty tätä kylää, että tiedetään missä on mitäkin. Enkä usko, että ilman Elliä olisin jaksanut tätä kevättä, taikka ollut näin hauskaa täällä.
Elli & mää
Harmittaa hirveesti niiden puolesta, jotka ovat koko au pair vuoden yksinään, tai eivät vain löydä sitä kaveria, edes yhtä. Mun mielestä auppari vuodes on ollut parasta just se, että on huomannut miten synkkaa täysin erilaisen ihmisen kanssa, ja kun tutustuu toiseen näinkin vanhana. Useinhan näistä auppari vuoden ystävistä tulee ihan koko elämän ajan ystävät. Ja siitä mää aion pitää kiinni! Mä haluan joskus tulevaisuudessa kutsua nämä kolme tyttöä niin mun polttareihin, kuin häihin sekä lapsen ristiäisiin (jos sellaista ikään tulee). 
Ollaan kuitenkin yhdessä koettu ja tehty vaikka mitä, sellaista mitä Suomessa ei välttämättä tulis tehtyä.. 

Nyt kuitenkin nautitaan näistä vikoista viikoista yhdessä! Juhannus olisi tarkoitus viettää kaikkien suomityttöjen kanssa, ja varmasti tulee olemaan mukavaa ja hullun kurinen viikonloppu.

Suomen päässä olevista ystävistä sen verran, että kyllä huomaa ketä on sun todellisia ystäviä, kun olet pidempään poissa. Ei nyt tietenkään aina ole aikaa skypettää ja viestitellä, mutta vaikket heti ehdi vastata toiseen viestiin, niin ei sitä kannata heti unohtaa. Vaan vastaa sitten kun on aikaa, eikä viestin kirjoittamiseen kuitenkaan mene montaa minuuttia.
Mä tiedän jo, keitä mä sanon mun ystäviks, ja joita mä tahdon nähdä kun jatkan elämää Suomessa. Ne muut, jotka ovat olleet mun ystäviä, voi jäädä sit vaikka hyvän päivän tuttuja -asteelle.
Kyllä mää nyt jo oon ruvennu miettimään, että mitä kaikkea tahdon tehdä kun tuun Suomeen, ketä haluan nähdä yms. Enkä malta oottaa! On niin hirmu ikävä sitä päätöntä menoa.

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Europa park

Pakko todeta, että mää uskalsin uhata mun pelkoa ja menin 4 hurjaan vuoristorataan! Se jonotus oli ihan hirveetä aikaa, kun ehti tovin jos toisenki jännittää sitä ja pelätä, ja tajuta että en oikeesti voi enää perääntyä. Syke oli triplasti hurjempi ku tytöillä. Teki mieli pissiä housuunki siinä pelon vallassa. Haha. No mutta, olihan ne loppu peleis hauskoja! Kiljuin ku pieni lapsi -ja kovempaaki! En edes oo tienny että musta lähtee niin kova ääni. 
Joka kerta ku istuin vaunuun, hoin "miks tulin tähän?", "miks suostuin tänne", "auttakaa", "ei hitto, en uskalla" jne.. Vierustoverit sit tietty nauro aina mulle :-D Oon ollu varmasti hauska näky!

Ehkä mä vielä jonain päivänä uskaltaudun Suomessakin huvipuistoon. (Elli!! Wasalandia kutsuu ;)

No mutta tosiaan, lähettiin St.Gallenista kohti Schaffhausenia, mistä poimittiin Tiina kyytin. Ja voi pojat sitä automatkaa! Mä leikin vähän autokoulun opettajaa, ja Tiialla varmaan meni hermot muhun :-D Navi avitti meijän matkaa Saksan puolella Rustiin, vaikka pitikin mennä kiertotietä jostain vuorilta, niin jännää se oli. Nostelin jalkoja vähän väliä kun pelkäsin.. Pelkään olla jopa toisen autokyydissä. Ei se turhaan ole "pelkääjän paikka". Tietty tytöt sai hyvät naurut taas. Taidan olla erittäin hauskaa seuraa kun aina mulle nauretaan :-DD

Meno kesti 05.30-09.00. 

Europa Parkista lähettiin sitten joskus 17 kieppeillä, ensin kauppaan ja sitten kohti Sveitsiä jälleen ja Schaffhausenia. St.Gallenissa oltiin joskus 21.00 aikoihin. Eipä siinä sitten kummempia enää jaksanut, peiton alle ja nukkumaan yhentoista aikaa. 

Tais olla suht rankka päivä niin henkisesti kuin fyysisesti. Sen voin todeta, että manuaalisella on erittäin ärsyttävää ajaa vuoristossa. Loppu vaiheessa en jaksanu enää painaa edes kaasua.. Onneks täällä ihmiset kuitenkin ajavat paremmin kuin Suomessa, ja oli ihanaa ajaa pitkästä aikaa!