Au Pair -vuoden ystävät

Vuosi on kohta lopuillaan ja ajattelin vähän muistella tätä vuotta. 

Kun tulin tänne, liityin heti facebookissa ryhmiin kuin sveitsinsuomalaiset ja Suomalaiset au pairit Sveitsissä. Sinne sitten vain ilmoitusta että olen tullut Meileniin, ja onko ketään lähistöllä. Itsehän en vielä oikein tiennyt että missä on mikäkin, joten kartalta taisin sitten katsella kun tyttöset ilmoittivat kotikyliään/kaupunkejaan. Heti ekalla viikolla tapasin Anskun. Siitä sitten oikestaan joka viikonloppu tapasin uusia tyttöjä, ja välillä arkisinkin käytiin kahvittelemassa ja kiertelemässä Zürichia. 

Pakko sanoa, että en muista, missä ja milloin tapasin Tiinan ja Tiian ekan kerran.. Mut kai me sit huomattiin että, meillä on hauskaa kolmistaan ja sitä rataa. Osasyy voi olla se, että oltiin ainoat uudet tällä alueella, kun muut tytöt olivat olleet jo pidempään täällä. Meillä tosiaan oli tapa, että joka keskiviikkoilta nähtiin Winterthurissa olohuoneessa. Ja tietty sit viikonloppusin nähtiin millon ketäkin ja missä. Mutta jossain vaihees sitä kai tajus et ollaan me oikein tehokolmikko. Yhtä urpoja kaikki. Zirbulat.

Asutaan jokanen eri kantonissa, ja Suomessakin eri puolella maata. Mutta tässä on sellaset tytöt, joita todellakin aion nähdä tulevaisuudessa! Haluan näyttää tytöille Vaasaa (yeah right), ja haluan nähdä niitä paikkoja missä tytöt asuu. Plus tietty muut pienet suunnitelmat! Täällä kun ollaan totuttu matkustaan junalla tunti jos toinenkin -ihan vaan sen takia, että näkis kaveria, nii miksei sitä muka Suomessa vois tehdä? (Muutakuin huonojen kulkuyhteyden takia, kiitos VR!) 

Tiiaa näänki heti kun palaan Suomeen ;)

Tiina & Tiia

Enivei, silti koko viime syksyn olin todella paljon yksin ja oli suht yksinäistä. Ja mietin jo ennen joulua että miten mä tuun pärjäämään muka koko kevään ja kesän vielä. Kunnes loppiaisena tänne palattuani eräs blondi, nimeltään Elli laittoi viestiä että on muuttanut Meileniin. Meinasin tukehtua! Mehän sit heti treffattiin ja näytin Meilenia Ellille joka ilta, eikä kertaakaan ollut hiljasta hetkeä. 

Ja tässä sitä nyt mietitään, että miten Elli tulee jaksamaan täällä jouluun asti kun mä palaan ensi kuussa kotiin, Suomeen. Onneks Elli on kans Suomessa lomalla, niin nään häntä vielä kerran.. 

Samalla mä mietin, että miten mä osaan olla ilman Elliä? Kun siihen on tottunut, että näkee toista melki joka päivä, ollaan yhteyksissä ja kerrotaan toisillemme kaikki huolet ja ilot (niitä piisaa). Osataan olla myös välillä erittäin urpoja, eikä se menoa haittaa! Vaan sit meillä on tuplasti hauskempaa :-D 

Tässä viime aikoina ollaan naurettu, että mitä nämä Meilenin asukkaat meistä miettii, "aina blondi ja punapää kaksistaan joka paikas". Ollaan niin paljon kierrelty tätä kylää, että tiedetään missä on mitäkin. Enkä usko, että ilman Elliä olisin jaksanut tätä kevättä, taikka ollut näin hauskaa täällä.

Elli & mää

Harmittaa hirveesti niiden puolesta, jotka ovat koko au pair vuoden yksinään, tai eivät vain löydä sitä kaveria, edes yhtä. Mun mielestä auppari vuodes on ollut parasta just se, että on huomannut miten synkkaa täysin erilaisen ihmisen kanssa, ja kun tutustuu toiseen näinkin vanhana. Useinhan näistä auppari vuoden ystävistä tulee ihan koko elämän ajan ystävät. Ja siitä mää aion pitää kiinni! Mä haluan joskus tulevaisuudessa kutsua nämä kolme tyttöä niin mun polttareihin, kuin häihin sekä lapsen ristiäisiin (jos sellaista ikään tulee). 

Ollaan kuitenkin yhdessä koettu ja tehty vaikka mitä, sellaista mitä Suomessa ei välttämättä tulis tehtyä.. 

Nyt kuitenkin nautitaan näistä vikoista viikoista yhdessä! Juhannus olisi tarkoitus viettää kaikkien suomityttöjen kanssa, ja varmasti tulee olemaan mukavaa ja hullun kurinen viikonloppu.

Suomen päässä olevista ystävistä sen verran, että kyllä huomaa ketä on sun todellisia ystäviä, kun olet pidempään poissa. Ei nyt tietenkään aina ole aikaa skypettää ja viestitellä, mutta vaikket heti ehdi vastata toiseen viestiin, niin ei sitä kannata heti unohtaa. Vaan vastaa sitten kun on aikaa, eikä viestin kirjoittamiseen kuitenkaan mene montaa minuuttia.
Mä tiedän jo, keitä mä sanon mun ystäviks, ja joita mä tahdon nähdä kun jatkan elämää Suomessa. Ne muut, jotka ovat olleet mun ystäviä, voi jäädä sit vaikka hyvän päivän tuttuja -asteelle.
Kyllä mää nyt jo oon ruvennu miettimään, että mitä kaikkea tahdon tehdä kun tuun Suomeen, ketä haluan nähdä yms. Enkä malta oottaa! On niin hirmu ikävä sitä päätöntä menoa.