Game Over!

 Mä olen aikalailla sanaton. En osaa pukea sanoiksi, mitä tunnen, ajattelen taikka koen. Halusin niin kovasti pois Vaasasta viime kevään lopussa, että toteutin sen. Kyllä mä olen ylpeä, että uskalsin lähteä tänne. Uskon myös että ainakin jotkut ihmiset arvostaa toisessa sitä, että on asunut ulkomailla pidemmän aikaa. Mene ja tiedä sitten. Rehellisesti sanottuna, pää lyö ihan tyhjää. 

Pelkään että tulee tunne, että palaan menneisyyteen. Siellä ei ole mikään muuttunut. Minä olen - ja aivan hurjasti. Ne, jotka eivät tule tuntemaan minua, eivät sitä tiedä taikka huomaa. Enkä minä aio kulkea otsassa lappu "olin vuoden ulkomailla". 

Olen kiitollinen niille, jotka jaksoivat odottaa, kannustaa ja tukea minua tämän vuoden ajan. Vuosi erillään rakkaistaan on tajuttoman raskasta, enkä olisi uskonut että välillä meinaa kadota usko ja toivo. Tässä sitä kuitenkin ollaan! Saatan ulkopuolisesti näyttää vahvalta, mutta niinkuin eräänä kauniina iltana juteltiin Ellin kanssa, ei me välttämättä olla. Vaikka vuosi ollaan ulkomailla erillään kaikesta, yksin enemmän mitä laki sallii. Sitä vaan oppii kätkemään kaikki epävarmuudet, oppii suhtautumaan kaikkeen lepposesti ja antaa monen asian olla, jopa joustavuutta oppii täällä niin paljon. 

Mun tekis mieli kirjottaa ties mistä, mutta tuskin teitä kiinnostaa enää. Vuosi on ohi. Niin tulee olemaan mun kirjottaminenki, vaikka joidenki sanojen mukaan osaan kirjottaa ;) haha. 

Suurin pelko taitaa olla se, että tulisin unohtamaan kaiken kokemani täällä. 

Se mitä ei muista, lakkaa olemasta. Ehkä sitä ei ollutkaan.

Onneksi on kuvat. Tämä typerä blogi. Ja taskussa hyvät ystävät.

Kuinka pystyn olemaan ilman Ellin joka päivästä seuraa? 

Kuinka outoa on, kun ei joka viikko nähdä Tiian ja Tiinan kanssa kantapaikassa?

Kuinka tylsiltä Suomen tasaiset maisemat näyttää?

Kuinka kestän pitkän ja kylmän talven?

Kuinka jaksan kattella lunta?

Kuinka vaasalaisten kanssa voi enää edes tutustua?

Kuinka rankkaa on kulkea huonolla paikallisliikenteellä?

Kuinka outoa on kuulla suomenkieltä joka paikassa?

Kuinka vastenmielistä on nähdä pelikoneita kaupassa?

Kuinka saa miettiä, mihin koiran voi viedä?

Kuinka tottua siihen, ettei kaupat ole aikasin auki?

Kuinka oppii siihen, että pulloista saa pantit?

Kuinka tajuta se, että kaupat ovat sunnuntaisin auki?

Kuinka sitä osaa enää polkea pyörää?

No mutta, laukut on pakattu ja huomiset vaatteet valittuna. Sain kun saikin isoon laukkuun 22kg pelkillä vaatteilla ja pikku laukussa onkin kaikki painavat yms muut tavarat ja painoa olis 13kg. Eikai se niin nuukaa ole :D Toivottavasti koti vaaka ei vain huijaa.. 

Tähän aikaan huomenna olen jo aikalailla Suomeen laskeutumassa! 

Ei jännitä, ei pelota, ei vapisuta, ei itketä.. En oikein osaa kuvailla tunteita. Ihan kuin niitä ei edes olisi tällä hetkellä. Ehkä tajuan vasta parin viikon päästä, että olen oikeasti takasin Suomessa. Huh! 

Jos jotakin kiinnostaa tietää lisää tästä au pair -vuodesta, niin laita viestiä. Muuten päätän blogin ihan kohta. Ei ole mitään kerrottavaa enää. Ketään ei kuitenkaan kiinnosta, mihin töihin menen, taikka miten meidän koira kasvaa tai millainen meidän asunto on. Paitsi Elliä, joka saa kyllä Ulla Taalasmaana tietoon kaikki ;) Unohtamatta mun zirbuloita!

Hyvillä mielin kohti uusia tuulia ja uutta sivua elämässä!