keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Ikävä on sanana pieni, mutta tunteena suuri!

Jos jonain päivänä tuntuu, että itkettää, soita minulle.
En lupaa, että saan sinut nauramaan, mutta voin itkeä kanssasi.
Jos jonain päivänä tuntuu siltä, että haluaisit juosta pois, älä epäröi soittaa minulle.
En lupaa pyytää sinua pysähtymään, mutta voin juosta vierelläsi.
Jos jonain päivänä et halua kuunnella ketään, soita minulle.
Lupaan olla vierelläsi ja lupaan olla todella hiljaa.
Mutta jos jonain päivänä soitat, enkä vastaa, 
tule nopeasti luokseni, saatan tarvita sinua.

Täällä ollaan oltu nyt päälle 3kk ja ei, koti-ikävä ei siinä mielessä ole iskenyt kertaakaan. Ainoastaan ikävä niitä tärkeimpiä ihmisiä, joiden kanssa on tullut vietettyä tiiviisti aikaa. Puhumattakaan kaukosuhteesta. On aivan huikee fiilis, kun tietää että näkee kaikki rakkaat ensi viikolla! 
Olen kuitenkin ihminen, joka on aina ollut sosiaalinen, kerännyt porukan kasaan ja järjestänyt yhteisiä iltoja/päiviä yms. Sitä on ikävä. Sitä, että kaikki on innoissaan yhdessä mukana. Luomassa niitä kauniita muistoja. Enkä haluaisi sen koskaan muuttuvan. Meillä on huikee jengi. Osa on ala-asteelta asti hengaillut mukana ja osa ovat tulleet vuosien varrella mukaan. 

En tiedä saanko jotain vieroitusoireita jo, kun en ole menossa ja näkemässä ketään koko ajan. Tämä ei ole yhtään minua, että istun kaiket päivät kotona tai käyn kiertelemässä paikkoja -yksin. Ollaanhan me kuitenkin laumaeläimiä ;) Minä vain tarviin sitä seuraa -enemmän kuin normaalisti. 

Pikkusen minua kuitenkin huolettaa. Tässä olen syksyn aikana jutellut milloin kenenkin kanssa.. Huomaan, että kaikki alkaa hajaantumaan ja tekemään kaikkea muuta, kuin sitä että olisivat yhdessä porukalla. En sitten tiedä mistä johtuu, siitä että olen täällä enkä siellä keräämässä sitä jengiä yhteen, vai onko kaikilla oikeasti muka paljon tärkeämpää tekemistä kuin viettää aikaa ystävien kanssa? Enkä todellakaan tarkoita, että vain silloin voisi olla porukalla kun on syy juhlia. Ehei. Lämpösimmät muistot mullakin on keväästä, kun me pienellä porukalla tehtiin yhdessä kaikkea. Käytiin jossain, pelattiin jotain ja nautittiin kesästä. Oltiin hölmön lapsenmielisiä. (ennen kuin joku marmattaa, niin kyllä, olimme myös töissä. Ja myös töiden jälkeen jaksaa. Itsehän opiskelin, olin kahdessa työpaikassa ja näin ystäviä. Vietin elämäni parasta aikaa.)

Yhdeksän päivää niin tämä neiti tulee laittamaan porukan kuriin! pus

ps. Lisäilen enemmän kuvia ja päivityksiä tänne!

4 kommenttia:

  1. Malta odottaa että nähdään, ikävä on NÄÄÄÄÄÄÄÄÄIN suuri <3 <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on NÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄIN suuri! <3

      Poista
  2. Mä oon ollu kotoa pois nyt 7 kuukautta ja koti-ikävä on kamala! Pahimmillaan se on sellaisina päivinä kun olen esim. vapaalla ja en nää muita ihmisiä ja olen vähän joutilas. Sit kans jos joku ärsyttää, niin itku tulee ja heti alkaa ajattelemaan suomea ja kaikkea... Mun pitäs vielä kuukausi oottaa et pääsen suomessa käymään :( Mutta hauskaa joulua sulle suomeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii just.. Kyllähän sitä itteäki itkettää aina välillä ja miettii kaikkea mitä Suomessa on. Aluks tuntui että 3kk on niii paljon, mut nopeestihan tämä aika on mennyt kun katsoo taaksepäin:) ja kiitos, vietä mukava joulu täälä :)

      Poista