maanantai 3. syyskuuta 2012

Viimeisiä ajatuksia ennen lähtöä.

∆ Kun kuulin seitsemän viikkoa sitten, että sain paikan aupparina, olin niin innoissani etten tiennyt miten päin olisin ollut. Tämä sama innostus on kyllä pysynyt mukana koko tämän ajan. Vaikka välillä ajatus lähdöstä pelotti ja arvelutti, keräsin rohkeuden ja päätin että mähän lähden Sveitsiin!

∆ Parin kuukauden aikana olen saanut hoidettua kaikki tärkeimmät asiat, muutama erittäin vaikea päätös piti tehdä mutta niistäkin selvisin ja päätös lähdöstä tuntui aina vain hyvältä ja oikealta.

∆ Monelta olen kuullut kuinka he arvostavat tälläistä, että joku oikeasti uskaltaa lähteä ja tutkimaan maailmaa, kuinka ovat ylpeitä. Ja neuvovat edelleen että kaikesta pitää ottaa ilo irti.

∆ Odotan avoimin mielin kaikkea uutta ja rikkaita kokemuksia! Muutama kerta aikasemminkin on ollut mahdollisuus lähteä töihin ulkomaille, niin Espanjaan kuin Viroonkin mutta aina olen jänistänyt ja jäänyt Suomeen rakkaiden luokse. Tyhmä minä.

∆ Mulla on koko elämä ollut täällä, ja tulee olemaan. Vuosi poissa ja tiedän, että ne tärkeimmät ihmiset on täällä kun/jos tulen takaisin. En aio tehdä vielä mitään päätöksiä ensi syksyksi vaan nyt nautin siitä mitä teen ja koen. Murehtia ehtii myöhemminkin.

∆ Vihaan sitä, että kiinnyn aina liian nopeasti ja syvästi tiettyyn ihmiseen tai ihmisiin.. Tää saa aina mut tekemään vääriä päätöksiä ja vaikeen elämän. Liian usein kuuntelen pelkästään sydäntä vaikka voisi välillä ihan järjen kanssakin ajatella asioita.

∆ Olen viimeiset pari vuotta asunut yksin, joten muutos tulee olemaan aika suuri. Kaiken lisäksi asun periaatteessa työpaikallani, uusien ihmisten kanssa. Tiedän että en enää viihdy yksinäni paljon, mutta silti välillä pelottaa ajatus siitä, että en oikeasti asu enää yksin.

∆ Koko viimeisen kuukauden olen saanut viettää ihanaa aikaa, ihanien ihmisten kanssa. Olen saanut halailla niitä joista välitän, saanut vain olla ja viettää aikaa heidän kanssaan. Oma koti tuntui kylmältä ja tyhjältä koko ajan enemmän ja enemmän, etten edes viihtynyt siellä. 

∆ Vaikka jätän tänne muutaman tärkeän ihmisen, tiedän että vaikeinta tulee olemaan minulla. Eihän siellä Sveitsissä heti tule olemaan sitä tukiverkostoa mikä täällä on. En pysty puhumaan puhelimessa Saanan kanssa joka päivä toista tuntia tai ilmoittamaan Jamille että nyt lähdetään tien päälle. Tai pyytämään Riikkaa yöuinnille.

∆  Alusta asti olen päättänyt, että tämän tulevan vuoden aikana pitäisi saada pientä ideaa siitä, mitä haluan tehdä tulevaisuudessa tai missä ja kenen kanssa. Toivon vain, etten kyllästy kaikkeen mitä aloitan. Kuitenkin, aivan sama missä menen ja mitä teen, aion kuvata mahdollisimman paljon, kerätä muistoja ja ihailla aivan toisenlaista elämää ja kulttuuria.

∆ Haluan oppia vuoden aikana englannin paremmin sekä opiskella Saksaa. Samalla aion tehdä muutamia muutoksia itse minuun. Ehkäpä niitä näkyy jo vähän kun tulen jouluna käymään Suomessa, varsinkin ne huomaavat niitä, jotka ovat jo pidemmän aikaa tuntenut minut.

∆ Viimeisen viikon aikana olen saanut paljon aikaiseksi, niin hyvää kuin pahaa. Muutaman asian tein, mitä ei ehkä olisi kannattanut ja sitten on niitä, joita en ikinä halua unohtaa. Olen saanut viettää aikaa ihan huippu ihmisten kanssa ja toivon että hekin muistavat nämä ajat. Niin paljon niin vähässä ajassa. 
Loppujen lopuksi, vuosi menee erittäin nopeasti, eikä välttämättä mikään muutu tai sitten kaikki on täysin erilailla. Nyt aion nauttia elämästä ja nuoruudesta. Kaikkea pitää kokea ja nähdä! Mikä idea tässä nuoruudessa muuten olisi?

Kone nousee ensiyönä ja nyt alkaa pikkaisen jo tuntumaan pään sisällä. Mä olen oikeasti lähdössä! 
Palaillaan taas Sveitsin puolelta.

3 kommenttia:

  1. ihan sairaan hyvää matkaa johanna! :) vietä maailman paras vuosi!!

    VastaaPoista
  2. hyvii paur kokemuksii! ittel ei vielä!

    VastaaPoista